Siirry sisältöön

Armottomuus melkein tuhosi raittiuteni

Addiktio on yksinäisen ihmisen sairaus, jossa kaiken takana hääräilee itsekeskeinen minä, kirjoittaa Vantaan A-killan toiminnanjohtaja ja kirjailija Johannes Lahtela. Hänelle raitistumisessa on ollut vaikeinta antaa itselleen anteeksi.

Addiktina olen virheiden tekemisen mestari mutta samalla myös taiturimainen selittelijä. Riippuvuussairauteen kuuluu itsekeskeisyys, joka aiheuttaa minulle edelleen ongelmia, vaikka olen saanut elää raittiina 23 vuotta. Itsekkyys ei tosin ole vain meidän addiktien etuoikeus. Se on osa ihmisenä olemista, emmekä pääse pakoon ihmisyyttämme.

Minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä keskeneräisyyttäni, ja armottomuus itseäni kohtaan on ollut lähellä tuhota raittiuteni. On eri asia töpeksiä selvin päin kuin humalassa. Päihteissä törttöilyn saa helpommin anteeksi, koska ihminenhän oli aineista niin sekaisin, ettei tietenkään voinut itselleen mitään.

Kirkkaalla päällä (usein tunnehuuruissa) tehdyt erheet ovatkin jo vaativampi kokonaisuus. Itseinho voi tällöin kasvaa niin isoksi, että siihen haluaisi lähteä hakemaan pikahelpotusta riippuvuuden kohteesta. Siksi raittiuden tien ytimessä onkin anteeksiannon prosessi.

itsemyötätunto

Vertaiset toimivat pimeyden peileinä

Joka kerta kun kompuroin, etenevät asiat tutun kaavan mukaan. Ensin tapahtuu itse teko, joka on ytimeltään itsekäs: minun tarpeeni nousevat kaiken muun yläpuolelle. Joskus toiminta on niinkin harmitonta kuin jonossa etuilu tai huomion hakeminen, mutta liian monta kertaa vietit ja ahneus ovat vahingoittaneet toisia suuremmin.

Virheeni jälkeen olen ryhtynyt selittelemään:
”Minulla oli vaikea lapsuus. Traumoistani johtuen saatan yhä…”
”Olenhan vain toipuva addikti, ja tähän kuuluu sellainen erityisherkkyys ja holtittomuus…”
”Hän on varmastikin narsisti – vastasin vain samalla mitalla. Hänen tekonsa oli sellainen, että tottakai minä…”

Lopulta minun on ollut pakko tunnistaa oma osuuteni ja toimintani pimeys ilman minkäänlaisia kuorrutuksia. Tähän olen tarvinnut peileiksi toisia toipuvia addikteja, jotta kykenisin näkemään asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Minulla kun on taipumus rakennella pääni sisällä tarinoita, joissa olen uhri, tai sepittää tilanteet niin, että näyttäisin muiden silmissä mahdollisimman hyveelliseltä.

En ole ymmärtänyt, että rehellisyys itseä ja toisia kohtaan ovat eri asioita.

Tunnistusvaiheesta olen päässyt tunnustusvaiheeseen, joka on ollut läheisille ehkä se raskain vaihe. Tunnustaessani olen sortunut tuhoavaan rehellisyyteen, josta on seurannut toisille henkistä vahinkoa. Totuuden nimissä olen päättänyt kertoa kaiken mieleni sysimustista liikkeistä mitään salaamatta, ja sitten olen ihmetellyt, miksi läheinen meni niin pois tolaltaan.

Tunnustusvaiheen pitkistä monologeista on muodostunut jo oma taiteenlajinsa. Tässäkin tavoitteekseni on paljastunut vain oman edun tavoittelu: tarpeeni keventää sisintäni toisten kustannuksella on ollut tärkeämpää kuin läheisten empaattinen kohtaaminen. En ole ymmärtänyt, että rehellisyys itseä ja toisia kohtaan ovat eri asioita.

Itsekeskeisyys syö omanarvontuntoa

Valitettavan usein en pääse tunnustusvaihetta pidemmälle. Itsekeskeisenä addiktina olen toisinaan kyvytön kuuntelemaan loukattua osapuolta. Anteeksipyyntö ei ole vilpitön, sillä aito anteeksipyyntö vaatisi todellista tajua toiselle aiheutuneesta vahingosta.

Läheisen näkökulmaa kuunnellessani saatan viedä huomion jälleen kerran itseeni: keskeytän toisen ja avaudun siitä, miten paljon minua ahdistaa nähdä läheisen kokema ahdistus. Päälauseeksi muodostuu minä moninaisine tuntemuksineen, vaikka pyrkimyksenä olisikin ollut läheisen kuunteleminen ja anteeksipyytäminen. Itsekeskeinen käytös todellakin sivuaa narsismia.

Tällaisten mekanismien tajuaminen itsessä kasvattaa hiljalleen itseinhoa raittiinakin, mikä nakertaa omanarvontuntoa. Sisältä nousevat lietteet tuottavat tuttuja ja turvallisia ajatuksia: En kelpaa ihmiskuntaan enkä ihmissuhteisiin. Saisinpa hetken rauhan itsestäni ja toisista.

Addiktio on yksinäisen ihmisen sairaus, joka juontuu yhteydettömyyden kokemuksesta.

Tällaiset ajatuskuviot paljastavat riippuvuuksien juurisyyn. Addiktio on minulle yksinäisen ihmisen sairaus, joka juontuu yhteydettömyyden kokemuksesta. Alkoholilla, seksillä, syömisellä ja monilla muilla tavoilla on ollut sama päämäärä, sisäisen yksinäisyyden murtaminen ja pikahelpotuksen hakeminen.

Addiktiivisella toiminnalla olen yrittänyt vaientaa häpeää, surua, syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Kaikki tällaiset kielteiset tunteet ovat jollain tavalla liittyneet toisiin ihmisiin tai varhaisiin ihmissuhteisiin; kaunaan, anteeksiantoon ja armoon. Kokemani addiktiosairauden ydin on paljastunut vasta kun raitistuin.

Kaikkein vaikeinta minulle on ollut antaa anteeksi itselleni. Selvin päin en pääse pakoon itselleni ja muille aiheuttamiani vaurioita. Jäin vuosikausiksi sisäiseen armottomuuden tilaan, joka oli tuhota minut. Olen nähnyt läheltä monet kerrat, että retkahtaminen pitkästäkin raittiudesta tapahtuu lisääntyneen itsekeskeisyyden kautta. Minäkeskeisyys johtaa yksinäisyyteen, armottomaan yhteydettömyyteen ja lopulta paluuseen takaisin käyttäväksi addiktiksi.

Armo kumpuaa yhteydestä

Miten voi päästä takaisin yhteyteen ja pysyä tässä armon tilassa päivän kerrallaan? Monesti kuulee puhuttavan hengellisestä heräämisestä ja korkeammista voimista. Yksinkertaisimmillaan jumalat ja korkeammat johtavat aina toiseen ihmiseen. Jokainen ihminen tarvitsee säännöllisesti kokemuksen, että tulee kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi kaikkine virheineen.

käsiä yhdessä

Vertaistukea parempaa toivoa ei ole keksitty. Toisten addiktien tarjoama vertaisuus mahdollistaa epärehellisistä suhteista luopumisen ja uusien terveempien yhteyksien rakentamisen. Ihminen muuttuu ja toipuu yhdessä ja yhteydessä toisten kanssa. Tällaiseen yhteyteen päästäkseen tulee kohdata oma sisin: tunnistaa, tunnustaa ja kohdata anteeksiannon hengessä kaikki ne inhimilliset virheet, jotka kuuluvat elämään. Ennen kaikkea juuri keskeneräisyytemme yhdistää meitä.

Vertaistukikokoontumiset eri muodoissaan ovat yhteiskuntamme viimeisiä armon ja toivon linnakkeita. Selvin päin koettu avoimen haavoittuva yhteys toiseen ihmiseen on se ihmeiden ihme, mikä pitää minut tänäänkin raittiina ja toipumisen tiellä.

Lue myös aiempi blogitekstimme itsemyötätunnon voimasta riippuvuudesta toipumisessa.

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

10 terveistä Hazeldenin päihdeklinikalta

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 27.3.2024

Yhdistys vieraili Minnesotassa Hazeldenin päihdeklinikalla, jossa hoito on muttununut lähivuosina paljon etenkin opioidikriisin takia. Lue tai katso terveiset reissusta!

Lue lisää