Siirry sisältöön

Itsemyötätunto on tehokas lääke pelkoon, häpeään ja riippuvuuksiin

Myötätunto itseä kohtaan on tärkeä työkalu riippuvuuksista toivuttaessa. Se tukee tunne-elämän raittiutta ja häpeästä vapautumista, kirjoittaa mindfulness-ohjaaja, luokanopettaja ja positiivisen psykologian valmentaja Susanna Ahvalo.

"Mitä sanoisit hyvälle ystävälle tässä haastavassa tilanteessa?" Ohjaajan esittämä kysymys kihelmöi mielessäni, se edusti uutta näkökulmaa. Oli kevät 2017, ja olin tietoisen itsemyötätunnon kurssilla. Palautin mieleeni tuoreinta tilannetta, jossa sisäinen kriitikkoni oli sättinyt minua epäonnistumisesta.

Olin täysin uuden äärellä. Häpeästä ja pelosta ohjautuva sisäinen kriitikkoni oli sitä vastoin tuttu koko elämäni ajalta. Olin tuntenut selittämätöntä häpeää itsestäni niin kauan kuin muistin. Tunnetta, että olin jollain tavalla vioittunut ja huonompi kuin muut. Häpeästä oli tullut minulle kuin tuttu vaate, jonka puin ylleni, kun epämukavia tunteita alkoi nousta. Koska olen taipuvainen riippuvuuksiin, tapahtumaketju johti aina ennemmin tai myöhemmin riippuvuuskäyttäytymiseen.

En tuolloin kurssilla istuessani tiennyt, miten tärkeä itsemyötätunnosta minulle vielä tulisikaan. En aavistanut, että se tulisi olemaan toipumisessani suorastaan avainasemassa.

Raitistuin alkoholista ja lääkkeistä vajaat 20 vuotta sitten. Vasta viime vuosina olen mindfulnessin ja meditaation avulla ymmärtänyt, että olen ollut ja olen yhä riippuvainen paljon muustakin kuin päihteistä. Esimerkiksi läheisriippuvuus, työnarkomania, peliriippuvuus, sokeririippuvuus ja ostosriippuvuus ovat kummunneet haluttomuudestani kohdata epämukavia ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia.

Armottomuus sulaa itsemyötätunnolla

Johtuneeko suomalaisesta mielenmaisemasta vai taipumuksestani perfektionismiin, että kaikenlainen lempeily ja pehmoilu olivat olleet minulle kuin punaisia vaatteita. En ollut ymmärtänyt niiden välttämättömyyttä henkisinä voimavaroina. Olin vaatinut itseltäni ja sitä kautta muilta ihmisiltä liikaa. Tämä oli saanut henkeni salpautumaan, tiivistänyt möykkyä vatsassani ja sysännyt minut pakenemaan aina vain syvemmälle riippuvuuksiini.

Oli kyse häpeän ja pelon noidankehästä, jossa toimintani ja ajatukseni sekä synnyttivät että ruokkivat näitä tunteita. Nykyään koen, että myös perfektionismi on riippuvuutta. Siinä pakkomielle kohdistuu kaikkeen, mitä teen ja olen. Perfektionismin ääni uskottelee, että jos vain olen täydellinen, minut hyväksytään eikä minun tarvitse kokea häpeää. Ennen kaikkea silloin hyväksyn itseni.

Itsemyötätunto on lempeä vastalause perfektionismille ja armottomuudelle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osaan ja uskallan vetää rajani. Tai sitä, että osaan lohduttaa itseäni haastavassa tilanteessa. Itsemyötätunto on taito, koska sitä voi oppia. Väitän, että pelkoon ja häpeään ei ole olemassa mitään niin vahvaa lääkettä kuin itsemyötätunto.

Itsemyötätunto rakentuu oman kärsimyksen ja epämukavuuden huomaamisesta.

Itsemyötätunto rakentuu oman kärsimyksen ja epämukavuuden huomaamisesta. Niiden kohtaamisesta nousevat lempeys ja rakkaus itseä kohtaan sekä halu auttaa ja lohduttaa itseä. Auttaminen voi olla vaikkapa sitä, että silittää omaa poskea, asettaa käden rintakehän päälle lähelle sydäntä tai sanoo mielessään itselleen: ”Ei mitään hätää. Kaikki on hyvin”.

Itsemyötätunto alkaa vähitellen murtaa vaatimuksia itseä kohtaan, hylätyksi tulemisen pelkoa ja tunnetta, että on perustavanlaatuisesti huono. Se, että uskaltaa kohdata haavoittuvuutensa ja seisoa itsensä puolella, on tosiasiassa kaukana hempeilystä ja nössöilystä. Se on todellista aitoa vahvuutta.

Tietoisuus lisää tunne-elämän raittiutta

Raittiuteni peruspilariksi on muotoutunut tunne-elämän raittius. Minulle se tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin se on sitä, että tiedostan omat tunteeni, ajatukseni, kehon tuntemukseni, toimintani ja sen seuraukset muihin ihmisiin ja ympäristöön.

Toisaalta tunne-elämän raittius merkitsee minulle halua harjoittaa mieltäni pois aivojen automaattisesta kielteisestä vinoumasta. Kielteisellä vinoumalla tarkoitetaan sitä, että ihmisen mieli takertuu lähes tarranauhan tavoin kielteisiin asioihin myönteisten sijaan.

Haluan suhtautua asioihin myönteisemmin. Siinä itsemyötätunnolla on oleellinen rooli. Kohtaamani haasteet eivät johdu siitä, että olisin jollakin tapaa huono. Haasteet kuuluvat ihmisyyteen. Itsemyötätunnon avulla valitsen kohdata ne lempeämmin. Sen avulla olen uskaltanut kohdata myös kaikkein synkimmät pelkoni.

Tämä vaatii harjoittelua jokaisena päivänä ja hetkenä. Haluan jatkaa harjoittelua, koska se vie minua kohti sitä itseäni, joka minun on tarkoitus olla. Haluan jatkaa sitä, jotta osaisin epämukavuuden keskellä kysyä itseltäni: ”Mitä sanoisit hyvälle ystävälle tässä haastavassa tilanteessa?”

ITSEMYÖTÄTUNTOTAUKO-HARJOITUS (3 MIN)

1. Tiedostaminen (1 min)

Voit ottaa mukavan asennon, laittaa silmät kiinni ja antaa huomion suuntautua hengitykseen. Voit tuntea kehon painon istuinta tai alustaa vasten. Voit tuoda huomioon johonkin sinulle hieman haastavaan tilanteeseen tai tunteeseen. Missä tunnet tilanteen tai tunteen kehossa?

2. Ystävällisyys (1 min)

Mitä ystävällistä voisit sanoa itsellesi tämän haastavan äärellä? Kenties: ”Ei mitään hätää. Kaikki on hyvin. Olen tarpeeksi. Auts, tämä sattuu.” Vai jotain muuta? Onko mahdollista koskettaa kehoa ystävällisesti? Tarkoittaisiko se kättä rintakehän tai vatsan päällä, tai oman posken silittämistä? Tai jotakin muuta?

3. Jaettu ihmisyys (1 min)

Onko mahdollista tuoda mieleen se tosiasia, että kaikilla ihmisillä on haasteita? Haastavat tunteet eivät johdu siitä, että olisit perustavalla tavalla viallinen. Haastavat tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Kärsimys on osa jaettua ihmisyyttä.

 

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

Kommentti Ylen MOT-juttuihin: Minnesota-laitoksissa tehdään ammattitaitoista hoitotyötä

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 17.11.2022

Myllyhoitoyhdistys lähetti Ylen MOT-toimitukselle palautetta päihdehoitoa koskevasta journalismista, josta muodostuu helposti yksipuolinen ja jopa virheellinen mielikuva.

Lue lisää