Vastuu on painava sana

Vastuusta ja vastuullisuudesta puhutaan paljon päihde- ja rahapeliongelmien yhteydessä. Päihteiden käytöllä on todistettavasti haitallisia vaikutuksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta ja näiden valossa kysymys vastuusta nousee esille. Kuka on vastuussa nykyisistä haitoista ja tulevien haittojen synnyn ennaltaehkäisystä? On kovin helppoa seurata lyhytnäköisesti haitan aiheutumisen lähteille: Päihteitä käyttävän yksilön toiminta voidaan nähdä haitan alkupisteenä.

”Toisaalta yhteiskuntaa voidaan pitää vastuussa siitä, miten haittaa aiheuttava toiminta mahdollistuu yhteiskunnallisten palveluiden ja rakenteiden kautta.”

Toisaalta yhteiskuntaa voidaan pitää vastuussa siitä, miten haittaa aiheuttava toiminta mahdollistuu yhteiskunnallisten palveluiden ja rakenteiden kautta. Myös yhteiskunnalliset päätökset joidenkin päihdeaineiden lainsuojattomuudesta vaikuttavat haittoihin: tuomitsemalla jokin huumausaine laittomaksi pyritään rajoittamaan tämän aineen saatavuutta. Toisaalta on muistettava myös, että laittomuus tuo myös erilaisia haittoja.

Yhteiskunnallisten palveluntarjoajien nähdään tyypillisesti olevan vastuussa tarjoamistaan palveluista ja tuotteista. Koskeeko Alkon, Veikkauksen tai vaikka vähittäismyyntiketjujen vastuu tuotteiden turvallisuutta, niiden ”sopivaa” saatavuutta, haittojen ehkäisyä tai minimointia, loppukäyttäjien terveyttä tai yhteiskunnan hyvinvointia? Mihin kaikkeen vastuu ulottuu ja missä määrin? Kyse on myös yhteiskunnallisista päätöksistä ja toimijoista, jotka eivät aina palaudu yksittäisten yksilöiden valintoihin.

Olisiko yksilön vastuu sitten helpommin kartoitettavissa?

Yksilön vastuun takana on tyypillisesti oletus toimintakyvystä ja mahdollisuudesta. Vastuu edellyttää edes minimaalista hallintaa vastuussa olevasta asiasta. Kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta, osaan käyttää suomea ja tietokonetta riittävällä tavalla, lisäksi kirjoitan asiasta, johon tutkijana olen perehtynyt. Voidaan siis todeta, että olen vastuussa siitä, mitä kirjoitan.

Miten yksilöä voidaan pitää vastuussa päihteiden käytöstään ja erityisesti käytön haitallisista seurauksista, jos hän ei hallitse omaa toimintaansa?

Päihteet sen sijaan nähdään usein asiana, joka voi kyseenalaistaa yksilön hallinnan omasta toiminnastaan. Miten yksilöä voidaan pitää vastuussa päihteiden käytöstään ja erityisesti käytön haitallisista seurauksista, jos hän ei hallitse omaa toimintaansa?

Toisinaan julkisuudessa esitetään näkemyksiä siitä, miten elintapoihin liittyvät hoitoa vaativat tilat ja sairaudet, kuten lihavuus tai diabetes, pitäisi nähdä yksilöiden omina valintoina, joista jokainen kantaa itse vastuun. Jos yksilöt ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet itselleen terveydellisesti haitallisen tilan, miksemme siis pitäisi heitä siitä vastuussa? Samalla tavalla kuin kamppailu-urheilua harrastavan odotetaan kantavan vastuun harrastustoimintansa seurauksista, kun loukkaantuu harrastuksensa parissa, päihteiden käyttäjän ongelmat voidaan olettaa ensisijaisesti käyttäjän omaksi asiaksi. He – niin kamppailu-urheilijat kuin päihteiden käyttäjätkin – toimivat tavalla, jonka myötä haitta muodostui. Miksei heitä siis tulisi pitää vastuussa toiminnasta aiheutuneista haitoista?

Sisältääkö oletuksemme hallitusta toiminnasta ja vastuusta oletuksia, jotka eivät vastaa todellisuutta?

Näkemys yksilöstä yksin oman toimintansa seurauksien kantajana antaa liian yksipuolisen kuvan niin yksilöistä, heidän toimintamotiiveistaan kuin heidän toimintansa mahdollisuuksista. Ihmiset nähdään oman elämänsä itsevaltiaina, irrallaan kaikista yhteiskunnallisista rakenteista, sen historiallisesta tilanteesta tai omasta elämänhistoriastaan missä arkeaan elävät. Yksilöiden vastuu ei yksinkertaisesti ole asia, joka on joko heillä tai vaihtoehtoisesti jollakulla toisella taholla. Kyse on monimuotoisemmasta ilmiöstä. Toimintaympäristö vaikuttaa vastuuseen, eikä ympäristön vaikutuksia – sen luomia rajoitteita tai tarjoamia mahdollisuuksia – tule nähdä yksin yksilön itsehallinnan kysymyksinä. Tämä pätee myös päihteisiin ja niiden käyttöön.

”Vastuu voidaan näin sysätä yksilöille, mutta joskus heillä ei ole resursseja kantaa sitä ja vastuu itse muuttuu vaaralliseksi aseeksi.”

Vastuuta voidaan käyttää ja myös käytetään (poliittisena) lyömäaseena. Yhdysvaltojen entisen presidentin Ronald Reaganin vaimo Nancy Reagan on surullisen kuuluisassa huumeiden vastaisen sodan puheessaan todennut, että nuorten pitää vain sanoa ”ei” huumeille. ”Just say no.” Tällainen toteamus, niin hyväntahtoinen kuin se ehkä olikin tarkoitusperiltään, sysää kaiken vastuun valinnasta yksilölle, nuorelle, joka elää ympäristönsä vaikutuksien keskellä. Se ei huomioi köyhyyden tai varallisuuden, väkivallan tai huolenpidon, rikollisuuden, yksinäisyyden, koulutuksen tai sen puutteen, tai vertaisryhmien vaikutusta. Se olettaa, että valinta on täysin ja yksinomaan yksilön hallinnassa. Huumeista tulee kieltäytyä, oli tilanne tai hinta mikä tahansa. Vastuu voidaan näin sysätä yksilöille, mutta joskus heillä ei ole resursseja kantaa sitä ja vastuu itse muuttuu vaaralliseksi aseeksi. Sen alle voi musertua, koska odotetaan itsevaltiutta, jota todellisuus ei mahdollista.

Kysymykset vastuusta voivat herättää luottamusta. Ja niitä hyödynnetään myös julkisessa keskustelussa, hyvässä ja pahassa. Vastuullisuus voi kuitenkin tarkoittaa hyvin montaa eri asiaa. Heikoimmillaan se tarkoittaa vain yhteiskunnallisten lakien ja säädösten noudattamista. Niin kauan, kun jokin toiminta ei ole kiellettyä, sitä voi harjoittaa ja se on tässä mielessä oikein, vaikka siitä syntyisikin haittaa. Kysymys kuuluu, mistä ollaan vastuussa ja kenelle? Mikä on se haitan taso, jonka olemme valmiit hyväksymään?

Vastuu voimavarana

Ehdotan kuitenkin, ettei vastuuta tule pelätä aseena, vaan se tulee nähdä voimavarana. Lapsia opetetaan vastuuseen antamalla heille vastuullisia tehtäviä. Tällainen toiminta voi olla hyvinkin voimaannuttavaa, ja lapset, joilla ei välttämättä ole ollut uskoa omiin toimintakykyihinsä, saavat vastuunannon myötä uskoa omaan pystyvyytensä ja näin heistä tulee kykenevämpiä toimijoita. Niin kauan, kun vastuullisuus nähdään yksilön velvollisuutena, vaarana on, että vastuu voi pikemminkin heikentää yksilön toimintakykyä kuin vahvistaa sitä. Sen sijaan, kun vastuullisuus suhteutetaan mahdollisuuksiin ja yksilön muihin voimavaroihin, siitä voi tulla voimaannuttava ja yksilöä suojaava kilpi heikkouksia ja tulevaisuuden riskialttiita tilanteita vastaan.

”Voimaannuttavan vastuullisuuden tarkoitus ei ole tietenkään vähätellä aiheutuneita haittoja, vaan lähteä ratkaisemaan nykyhetken haasteita katsomalla eteenpäin – ei taaksepäin syyllistä hakien.”

Vastuuttamisessa lähdetään hakemaan vastuunkantajaa ja hyvin helposti syyllistä tapahtuneisiin. Sen sijaan ehkä pitäisi katsoa tulevaan ja pohtia sitä, miten saamme yksilön vastuullisuuden voimavaraksi hänelle. Tällaisen voimaannuttavan vastuullisuuden tarkoitus ei ole tietenkään vähätellä aiheutuneita haittoja, vaan lähteä ratkaisemaan nykyhetken haasteita katsomalla eteenpäin – ei taaksepäin syyllistä hakien.