Siirry sisältöön

Äänestä vuoden Toipumisteko

Myllyhoitoyhdistys myöntää Toipumisteko-tunnustuksen ihmiselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt riippuvuuksista toipumista ja niihin liittyvän häpeän vähentämistä.

Myllyhoitoyhdistys myöntää nyt ensimmäistä kertaa Toipumisteko-tunnustuksen ihmiselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt riippuvuuksista toipumista ja niihin liittyvän häpeän vähentämistä.

Tunnustuksella halutaan tukea riippuvuuksiin ja niistä toipumiseen liittyvän tiedon välittämistä. Tunnustuksen saa viime vuonna ansioitunut taho.

Auta meitä äänestämällä näistä viidestä ehdokkaasta mielestäsi paras toipumisteko!

  • Helsingin SanomatHS julkaisi vuonna 2023 kymmeniä artikkeleita ja henkilötarinoita riippuvuuksista sekä niistä toipumisesta. Kun huomioidaan lehden levikki ja näkyvyys, kirjoitusten vaikutus yleisen tietoisuuden lisäämiseksi on suuri.
  • Somelääkäri Atte Virolainen@laakari.atte on tuonut persoonallaan esiin riippuvuussairautta ja toipumista sekä vähentänyt stigmaa aiheen ympäriltä. Hän on lisännyt tietoa riippuvuuksista erityisesti nuorten parissa ja on myös eräs somen tunnetuimmista toipumiskeskeisen hoidon puolestapuhujista Suomessa.
  • Kuolleet lehdet -elokuvaAki Kaurismäen uusin elokuva sai paljon näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa Cannesin ja Oscarien ehdokkuuksien myötä. Elokuva kertoo toipuvasta alkoholistista henkilötarinan, joka poikkeaa raitistuneista yleensä kerrotuista tarinoista.
  • Poliisin ankkuritoimintaAnkkuritoiminta kohdistuu nuorten (alle 18v.) hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ratkaisemiseen (mm. päihderiippuvuus) ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Ankkuritoimintaa toteuttaa moniammatillinen tiimi nuorta tukien.
  • Puolustusvoimien päihdeohjelma – puolustusvoimien henkilökunnan päihdehoito-ohjelma tukee päihde- ja nikotiiniriippuvaisten työntekijöiden toipumista ja työkyvyn säilymistä. Nikotiinittomuutta ovat tukeneet myös ennaltaehkäisevät toimenpiteet, kuten videot varusmieskoulutuksessa: https://www.youtube.com/watch?v=JWrBko6a7-w

Äänestä suosikkiasi vastaamalla kyselyyn 27.2. mennessä osoitteessa:
https://link.webropol.com/s/toipumisteko

Julkaisemme vuoden toipumisteon maaliskuussa. Äänestäneiden kesken arvotaan neljä Johanna Pohjolan Isä -pullossa kirjaa.

Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntijayhdistys, jonka tavoite on ehkäistä riippuvuuksia. Mottomme on, että päihderiippuvuus on sairaus, josta voi toipua.

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

10 terveistä Hazeldenin päihdeklinikalta

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 27.3.2024

Yhdistys vieraili Minnesotassa Hazeldenin päihdeklinikalla, jossa hoito on muttununut lähivuosina paljon etenkin opioidikriisin takia. Lue tai katso terveiset reissusta!

Lue lisää