Siirry sisältöön

Myllyhoitoyhdistys vaihtaa nimeä – keksi uusi nimi ja osallistu kilpailuun

Tavoitteena on nimi, joka avautuu helposti ja kuvaa yhdistyksen toimintaa riippuvuuksien ja niistä toipumisen parissa nykyistä selvemmin.

 

Myllyhoitoyhdistys on päättänyt vaihtaa nimensä, jotta se kuvaisi paremmin nykyistä toimintaamme riippuvuuksien ja niistä toipumisen asiantuntijaorganisaationa. Päätös tehtiin pitkän harkinnan jälkeen yhdistyksen syyskokouksessa.

Nykyinen nimi ei avaudu suurelle yleisölle, Myllyhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Ekholm perustelee. Se sekoitetaan usein esimerkiksi myllyjen hoitamiseen.

"Myllyhoito ei kerro kuulijalle juuri mitään. Tarkoituksena on saada nimi, joka vastaa enemmän riippuvuuksista toipumista ja ihmisten avun saantia", Ekholm sanoo.

Käsite Myllyhoito on peräisin sosiaalineuvos ja tutkija Toivo Pöysältä, joka toi uuden päihdetyömuodon 1970–1980-lukujen taitteessa Pohjois-Amerikasta Suomeen. Hän kutsui tätä moniammatillisuuteen ja vertaistukeen perustuvaa hoitomallia "myllytykseksi". Sitä on Suomessa sittemmin kutsuttu myös minnesotamalliseksi hoidoksi.

Myllyhoitoyhdistyksen nykyinen nimi on harhaanjohtava sikälikin, että yhdistys ei tee hoitotyötä. Vaikka Myllyhoitoa ja minnesotamallia käytetään monissa päihdehoitolaitoksissa, Myllyhoitoyhdistys keskittyy riippuvuuksista tiedottamiseen ja kouluttamiseen. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa riippuvuuksiin suhtaudutaan asiallisesti ja jossa tehokasta riippuvuushoitoa on tasavertaisesti saatavilla jokaiselle sitä tarvitsevalle.

Ehdota meille uutta nimeä!

Julistamme yhdistyksen uudesta nimestä kilpailun. Luvassa on palkintoja: valitun nimen ehdottaja palkitaan henkilökohtaisella elämäntaidon valmennuksella (arvo 150 eur). Lisäksi kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi S-ryhmän lahjakorttia arvoltaan 50 eur / kpl.

Ehdota uutta nimeä ja osallistu kilpailuun täällä: HTTPS://LINK.WEBROPOL.COM/S/PARASNIMI

Nimikilpailuun ja arvontaan voi osallistua 28.2.2024 saakka. Voit myös ehdottaa pelkkää nimeä ilman, että osallistut kilpailuun.

Uusi nimi valitaan yhdistyksen kevätkokouksessa huhtikuussa. Myllyhoito®, jota käytetään joissakin päihdehoitolaitoksissa, jatkaa rekisteröitynä tavaramerkkinä edelleen.

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

henkilö juo alkoholia

Juomaseura oli vain klikkauksen päässä – häpesin riippuvuuttani ja piilouduin nettiin ryyppäämään

Kirjoittajalta Aino | 6.2.2025

Verkon juomaryhmä vauhditti parikymppisen Ainon päihderiippuvuutta. Hän vetäytyi nettiin juomaan, kun läheiset olivat kaikonneet kännitörttöilyjen seurauksena.

Lue lisää