Siirry sisältöön

Perheleiri huume- ja päihderiippuvaisten läheisille ja toipujille 16.–19.10.2023

Myllyhoitoyhdistys järjestää yhdessä Irti Huumeista ry:n kanssa perheleirin Urheiluopisto Kisakeskuksessa, Raaseporissa. Leirille ovat tervetulleita toipuvien huume- ja päihderiippuvaisten läheiset perheineen. ILMOITTAUTUMISAIKAA JATKETTU 1.10. SAAKKA.

Perheleirillä on mahdollisuus virkistäytymiseen, rentoon läsnäoloon ja toipumisen syventämiseen. Perhekokoonpano saa olla vapaavalintainen, mutta koska kyseessä on perheleiri, tulee osallistujia olla vähintään kaksi perhekokonaisuutta kohden. Toipuvilta päihderiippuvaisilta edellytetään vähintään vuoden raittiutta.

Leiri pidetään Urheiluopisto Kisakeskuksessa, Kullaanjärven kauniissa maisemissa Raaseporissa. Alustava ohjelma löytyy alta. Ohjelmaa täydennetään osallistujien ikä ja toiveet huomioiden. Työntekijät ovat leirillä tavoitettavissa ympärivuorokautisesti. Lastenhoito pyritään järjestämään asiantuntijoiden puheenvuorojen ajaksi, mutta vanhemmat ovat lapsistaan vastuussa leirin ajan.

Leirin hinta on aikuisilta 150 € ja alle 18-vuotiailta lapsilta 100 €. Hinta sisältää majoituksen, vuodevaatteet, ruokailut, ohjelman sekä tarvittaessa edestakaiset
kuljetukset Karjaan juna-asemalta.

Ilmoittaudu leirille sunnuntaihin 1.10. mennessä tästä linkistä.

Osallistumismaksuun voi tarvittaessa hakea tukea kunnan sosiaalitoimelta (kirjoitamme tarvittaessa puoltavan lausunnon). Osallistumisen peruminen ilman kuluja on mahdollista viimeiseen ilmoittautumispäivään eli 1.10.2023 asti. Sen jälkeen tapahtuneesta peruuttamisesta tai peruuttamatta jättämisestä veloitetaan 100 % osallistumismaksu. Sairastumisesta johtuvissa peruutuksissa vaaditaan lääkärintodistus, jolloin osallistumismaksua ei veloiteta.

Peruutukset tulee tehdä sähköpostitse: mira.reponen@irtihuumeista.fi tai
minna.ekholm@myllyhoito.fi.

Irti Huumeista ry ja Myllyhoitoyhdistys pidättävät oikeuden tilaisuuden peruuttamiseen esimerkiksi vähäisen osanottajamäärän vuoksi sekä mahdollisiin aikataulu-, puheenvuoro- ja paikkamuutoksiin.

Perheleirin alustava ohjelma:

Maanantai 16.10.

klo 12.00 Majoittuminen
klo 12.30 Lounas
klo 13.30–14:30 Saapumisinfo
klo 14:30–15:30 Mistä riippuvuuksissa on kyse? / Minna Ekholm, Myllyhoitoyhdistys
klo 15:30–17:00 Ohjelmaa
klo 17.00–18.00 Päivällinen
klo 18.00–21.00 Vapaata ohjelmaa / yhteistä oleilua / satuhierontaa lapsille
klo 19:30–21.00 Iltapala
klo 22.00 Hiljaisuus

tiistai 17.10.2023

klo 8.00–8.30 Aamupala
klo 9.00–10:30 Ohjelmaa
klo 10:30–12:00 Ohjelmaa
klo 12.00–13.00 Lounas
klo 15.00–15.15 Välipala-päiväkahvit
klo 15.30–17.00 Ohjelmaa
klo 17.00–18.00 Päivällinen
klo 18:00–21:00 Sauna / vapaata tai yhteistä olemista
klo 19.30–20.30 Iltapala
klo 22.00 Hiljaisuus

keskiviikko 18.10.2023

klo 8.00–8.30 Aamupala
klo 9.00–10:30 Ohjelmaa
klo 10:30–12:00 Ohjelmaa
klo 12.00–13.00 Lounas
klo 13.00–15.00 Ohjelmaa
klo 15.00–15.15 Välipala-päiväkahvit
klo 15.30–17:00 Ohjelmaa ja oleilua
klo 17.00–18.00 Päivällinen
klo 18.00–21.00 Yhteistä oleilua kodalla ja lettuja tai makkaraa
klo 22.00 Hiljaisuus

torstai 19.10.2023

klo 8.00–8.30 Aamupala
klo 9.00-10:30 Mindfulness ja haastavien tunteiden kohtaaminen / Johanna Pohjola, Myllyhoitoyhdistys
klo 10:30-12:00 Loppukeskustelu, yhteenveto ja palautteet
klo 12.00–13.00 Lounas ja lähtökahvit

Lisätietoja:

Irti Huumeista Ry:n läheistyön vastaava Mira Reponen, mira.reponen@irtihuumeista.fi

Myllyhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Ekholm, minna.ekholm@myllyhoito.fi

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

koulutuksen esiintyjät

Rohkeutta muutokseen -koulutuspäivä ja 40-vuotisjuhla 22.11.2023

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 8.9.2023

Miten huomioida riippuvuudet viisaasti päätöksenteossa, terveydenhuollossa, päihdetyössä ja inhimillisissä kohtaamisissa? Ilmoittaudu mukaan koulutuspäivään! Samalla juhlitaan yhdistyksen 40-vuotista taivalta.

Lue lisää
Ida Roivainen

Läheisen tuska jää varjoon päihteitä romantisoivassa mediassa

Kirjoittajalta Ida Roivainen | 4.5.2023

Median päihdetarinat ovat yksipuolisia. Niistä puuttuvat paitsi läheiset, myös ymmärrys päihderiippuvuudesta, kirjoittaa mediatutkija Ida Roivainen.

Lue lisää
kuvassa kaksi ihmistä halaa ja teksti oikeus saada tukea

Läheistenpäivä 5.5.2021

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 12.2.2021

Toukokuun 5. päivä vietetään riippuvaisten Läheistenpäivää. Myös läheisillä on oikeus saada tukea.

Lue lisää
kuvassa tietokone ja cappucino

Yhdistyksen jäsenten syyskokous 26.10.

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 18.9.2023

Tervetuloa yhdistyksen syyskokoukseen Helsinkiin tai mukaan etäyhteydellä 26.10.2023 klo 19.

Lue lisää