Hoitoa tarvitseva "jää tuulikaappiin pyörimään" – päihdepalveluista on tehtävä saavutettavampia
Päihdepalveluja tarvitsevan ihmisen oikeudet toteutuvat käytännössä usein vain näennäisesti, kirjoittaa sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja ja tutkija Heidi Vanjusov (OTT). Blogi perustuu hänen tuoreeseen väitöskirjaansa, joka käsittelee päihdepalveluihin pääsyn esteitä.
Kun 2000-luvun alkupuolella työskentelin päihdehuollossa, siellä puhuttiin paljon matalan kynnyksen palvelujen tarpeesta. Tämä tarve on väitöstutkimukseni (linkki väitöskirjaan) perusteella yhä olemassa, ja sen lisäksi on saattanut muodostua uusia kynnyksiä.
Usein näyttää käyvän esimerkiksi niin, että asiakas kyllä pääsee palveluiden piiriin, mutta ei välttämättä saa riittäviä palveluita. Kuten eräs tutkimukseni haastateltavista kuvasi: Asiakas pääsee kyllä ensimmäisen kynnyksen yli, mutta jää siihen tuulikaappiin pyörimään. Palveluiden jatkumoissa ja pitkäjänteisyydessä on siis haasteita.
Tutkijana minua kiinnostaa haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden oikeuksien toteutuminen. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan vain kolmasosa päihdepalveluiden tarpeessa olevista ihmisistä saa tarvitsemansa palvelut. Näin siitäkin huolimatta, että oikeus päihdepalveluihin on subjektiivinen oikeus. Se tarkoittaa, että palveluiden saaminen ei ole riippuvainen viranomaisen niihin varaamista määrärahoista.
Asiakkaan oikeuksien toteutumisen kannalta merkittävä vaihe on sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi tai terveydenhuoltolain mukainen hoidon tarpeen arviointi. Tarvearvioinnissa määritetään, onko asiakkaalla oikeus saada päihdepalveluja, ja jos, millaisia. Päihdehuoltoa koskevassa lainsäädännössä korostuu asiakkaan yksilöllinen tarve, mutta käytännössä asiakkaan tarpeet ja päihdepalvelut eivät välttämättä kohtaa.
Järjestelmä vaikuttaa olevan paikoin tunnoton sille, mitä päihteiden ongelmallisen käytön kokonaisvaltainen hoitaminen palvelukokonaisuudelta vaatii. Uhkana on, että toimintakyvyltään heikko ja haavoittuvainen asiakas päätyy asemaan, jossa häneen kohdistetaan erilaisia vaatimuksia, mutta samalla hän ei palvelutarpeidensa juurisyiden vuoksi pysty vastaamaan niihin. Asiakkaan toimintakyky voi esimerkiksi olla päihteiden ongelmallisen käytön vuoksi heikentynyt siinä määrin, ettei hän pysty hoitamaan asiaansa aktiivisesti, vaatia oikeuksiensa toteutumista tai tarvittaessa valittaa puutteista.
Vaikeuksia palveluihin pääsyssä on erityisesti henkilöillä, joilla ei ole sosiaalisia tukiverkostoja. Usein toimintakyvyltään heikossa kunnossa oleva asiakas tarvitsee läheisiltään apua siihen, että hän pystyy hakeutumaan palveluihin ja saamaan hänelle kuuluvat palvelut. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovatkin yksinäiset ihmiset, joilla ei ole läheisiä vaatimassa palveluita heidän puolestaan. Jopa ihmisen merkittävin perusoikeus eli oikeus elämään voi vaarantua, jos hän ei pääse tarvitsemiensa palveluiden piiriin.
Yksilö jää helposti sivuun
Merkittävin ongelma päihdepalveluiden saavutettavuudessa on asiakkaan oikeuksien turvaamisen näennäisyys. Tarkoitan tällä sitä, että näennäisesti saatetaan pyrkiä toteuttamaan asiakkaan oikeuksia, mutta ei kuitenkaan riittävällä, yksilölliset tarpeet huomioivalla tavalla. Muodollisesti ratkaisut voivat vaikuttaa täyttävän lainsäädännön minimivaatimukset, mutta eivät välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua.
Voidaankin helposti todeta, että vaikutelma minimivaatimusten täyttämisestä on petollinen. Jos asiakkaan tarpeeseen ei tosiasiallisesti vastata, silloin ei myöskään noudateta lainsäädännössä asetettuja velvoitteita vaan aktiivisesti laiminlyödään niitä. Seurauksena on, että asiakkaan palvelutarpeet eivät tule tyydytetyiksi. Tuloksekkaiksi tarkoitetut yritykset reagoida asiakkaan avun ja tuen pyyntöön jäävätkin puutteellisiksi.
Päihdehuollossa toteutetaan usein kategorisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä huomioi riittävällä tavalla yksilöllisiä tarpeita, eikä asiakkaan mielipidettä tai kokemusta välttämättä huomioida. Mikäli asiakkaan osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta tällä tavoin laiminlyödään, ei tosiasiallisesti voida tavoittaa asiakkaan todellista tarvetta, sillä asiakas on oman tilanteensa ja tarpeidensa asiantuntija.
Järjestelmä vaikuttaa torjuvan asiakasta, jos tämä ei sopeudu järjestelmän hänelle antamaan rooliin, joka voi olla aivan liian ahdas.
En tarkoita, että asiakkaan pitäisi yksin päästä päättämään valittavista palveluista, vaan sitä, että tarvearvioinnin ja päätöksenteon tulee perustua yksilöllisesti määrittyvään tarpeeseen. Tämän todetun tarpeen perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi ammattitaitoonsa nojaten yhdessä asiakkaan kanssa, millaisilla palveluilla saadaan parhaiten vastattua palvelutarpeeseen.
Itsemääräämisoikeutta ei tule typistää pelkästään oikeuteen kieltäytyä ehdotetuista toimenpiteistä, vaan siihen kuuluu myös asiakkaan oikeus osallistua ja vaikuttaa oman asiansa hoitoon. Asiakasta pitäisikin tukea riittävästi siinä, että hän pystyy esimerkiksi tekemään päätöksiä ja valintoja hänelle tarjottavista palveluista.
Asiakkaasta ei pitäisi myöskään tehdä ennakko-olettamia pelkästään päihteiden ongelmallisen käytön vuoksi. Päihdehuollon asiakkaat eivät ole homogeeninen ryhmä, jonka kaikille jäsenille toimivat samankaltaiset ratkaisut. Asiakkaiden sosio-ekonomiset taustat voivat olla hyvin erilaisia. Ei voida olettaa, että asiakas saa ihanteellisella tavalla vastetta palveluista, jotka eivät tosiasiallisesti vastaa juuri hänen tarpeisiinsa.
Valitettavasti järjestelmä kuitenkin vaikuttaa torjuvan asiakasta, jos tämä ei sopeudu järjestelmän hänelle antamaan rooliin, joka voi olla aivan liian ahdas. Asiakkaaseen kohdistuvat odotukset voivat olla epärealistisia, ja jos yksilöllistä tarvetta ei huomioida, lokeroidaan asiakas ennakko-olettamien perusteella.
Sairauden luonnetta ei ymmärretä riittävästi
Päihteiden ongelmalliseen käyttöön ja päihderiippuvuuteen sairautena liittyy vaikutusmekanismeja ja ominaispiirteitä, joita ei useinkaan tunnusteta. Esimerkiksi päihderiippuvuuden sairausstatus tunnustetaan yleisesti, mutta sairauden luonnetta ei kuitenkaan hyväksytä osaksi päihdepalvelujärjestelmän rakentumista.
Ei huomioida esimerkiksi sitä, että retkahtaminen on luonnollinen osa päihteiden ongelmakäyttöä. Mahdollinen retkahtaminen ei kuitenkaan poista asiakkaan oikeutta palveluihin. Lainsäädännössä ei sallita erilaisia epäonnistuneista kuntoutumisyrityksistä seuraavia karensseja, joita joissain kunnissa on harrastettu.
Mielestäni resursseja käytettäisiin päihdepalveluissa tehokkaammin niin, että palveluiden saavutettavuus huomioitaisiin laaja-alaisesti. Ei riitä, että meillä on tarjolla lainsäädännön minimivaatimukset täyttävä palvelupaletti, jos se ei tosiasiallisesti pysty vastaamaan asiakkaiden moninaisiin tarpeisiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että emme voi kategorisesti hoitaa päihdepalvelutarpeita vain terveydenhuollossa, jos asiakkaalla on tarve myös erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen.
Kysyntä ei ole sama asia kuin todellinen tarve. Voi olla, että asiakas on saanut vaikutelman, että palveluita ei ole tarjolla, joten hän ei edes hakeudu niiden piiriin.
Alueellisen tarpeen ja määritellyn palvelupaletin tulisi olla jatkuvassa vuorovaikutuksessa, sillä vain siten voidaan korjata mahdollisia palveluvajeita. Olennaista on muistaa, että kysyntä ei ole sama asia kuin todellinen tarve.
Voi olla, että potentiaalinen asiakas on saanut puskaradion kautta vaikutelman, että palveluita ei ole tarjolla, joten hän ei edes hakeudu yrittämään niiden piiriin. Voi myös olla, että hän ei ole saanut riittävästi ymmärrettävässä muodossa olevaa tietoa palveluista, joten hän ei osaa hakeutua oikeaan paikkaan eikä tiedä, mihin on oikeutettu.
Yhteenvetona voidaan todeta, että samantyyppiset teemat toistuvat eri saavutettavuuden ulottuvuuksissa läpileikkaavina haasteina. Käytettävissä olevat resurssit ja järjestelmän tarpeet vaikuttavat ohjaavan käytännössä palveluiden sisältöjä enemmän kuin asiakkaan yksilölliset tarpeet. Palveluiden järjestämistä leimaavat toiminnan sirpaleisuus, lyhytnäköisyys ja tempoilevuus, mikä johtaa erilaisten potentiaalien hukkaamiseen. Tehokkaampi resurssien käyttö olisi eduksi sekä järjestelmälle että asiakkaalle.
Myllyhoito?
Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.
Ajankohtaista
Verkon juomaryhmä vauhditti parikymppisen Ainon päihderiippuvuutta. Hän vetäytyi nettiin juomaan, kun läheiset olivat kaikonneet kännitörttöilyjen seurauksena.
Lue lisää