Siirry sisältöön

Vaiettu menetys -sivusto muistaa päihteisiin menehtyneitä

Myllyhoitoyhdistys liittyy mukaan Vaiettu menetys -sivuston yhteistyöhön. Sivustolla voi muistaa päihteisiin kuolleita läheisiä.

Myllyhoitoyhdistys liittyy mukaan Vaiettu menetys -sivuston yhteistyöhön.

Vaiettu menetys -sivustolla on mahdollista sytyttää nimettömänä tähti päihteisiin kuolleen läheisen muistoksi tai kirjoittaa pidempi tarina tapahtuneesta.

Sivustolla päihteiden vuoksi kuollut voi olla ihminen, joka on käyttänyt haitallisesti päihteitä ja kuollut. Sen tarkempaa määritelmää ei tarvita.

Sivustolla sytytettävät tähdet eivät välttämättä kuvasta päihteisiin kuolleiden määrää, vaan jäljelle jäävien surevien ja päihde-erityisten menetyskokemusten määrää. Menetyksestä voi olla kulunut aikaa jo vuosia tai vuosikymmeniä, sillä ei ole merkitystä. Jokainen tähti on yhtä merkityksellinen sen sytyttäjälle.

Sivusto rakennettiin vuonna 2017 Minna Salosen idean pohjalta.

Sivustolle on koottu myös paikkoja, joista saa tukea läheisen menettämiseen liittyvään suruun sekä vuosittaiset päihteisiin kuolleiden muistotilaisuudet.

Sivuston ylläpitoon osallistuvat Sininauhaliitto, Tukikohta ry, Irti Huumeista ry, A-kiltojen liitto, A-klinikkasäätiö, Surevan kohtaaminen -hanke, Kran rf, Vantaan seurakunnat, Kirkko Helsingissä ja Myllyhoitoyhdistys ry.

Haluatko muistaa päihteisiin menehtynyttä läheistästi? Käy sytyttämässä hänelle tähti osoitteessa https://www.vaiettumenetys.fi/

Voit lähettää palautetta tai kysymyksiä sivustosta osoitteeseen info@vaiettumenetys.fi

Lisätietoja:

Minna Ekholm
toiminnanjohtaja
Myllyhoitoyhdistys ry
040 729 1171
minna.ekholm@myllyhoito.fi

Myllyhoito?

Myllyhoito on Minnesota-mallista toipumiskeskeistä ja yhteisöllistä riippuvuuksien hoitoa, jonka keskiössä ovat vertaistuki, terapia sekä 12 askeleen ammatillinen soveltaminen. Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

koulutuksen esiintyjät

Rohkeutta muutokseen -koulutuspäivä ja 40-vuotisjuhla 22.11.2023

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 8.9.2023

Miten huomioida riippuvuudet viisaasti päätöksenteossa, terveydenhuollossa, päihdetyössä ja inhimillisissä kohtaamisissa? Ilmoittaudu mukaan koulutuspäivään! Samalla juhlitaan yhdistyksen 40-vuotista taivalta.

Lue lisää
kuvassa kaksi ihmistä halaa ja teksti oikeus saada tukea

Läheistenpäivä 5.5.2021

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 12.2.2021

Toukokuun 5. päivä vietetään riippuvaisten Läheistenpäivää. Myös läheisillä on oikeus saada tukea.

Lue lisää
Kuvakaappaus HS:n jutusta.

Pikkujoulukausi tarjoaa päihderiippuvaiselle tilaisuuden juoda luvan kanssa (HS 26.11.)

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys | 1.12.2023

Riippuvuuden tunnusmerkit ovat nähtävissä erityisesti pikkujoulukaudella, kirjoittaa varapuheenjohtajamme Christer Schoultz Helsingin Sanomissa.

Lue lisää