Miltä tuntuu, kun ei ole tervetullut julkiseen tilaan?

Kaikkia ihmisryhmiä ei kohdella samoin julkisissa tiloissa. Esimerkiksi päihteitä käyttävät tai asunnottomuutta kokevat ihmiset kohtaavat usein erilaista kohtelua kuin muut. Konkreettisesti se näkyy silloin, kun fyysistä tilaa suunnitellaan rajaamaan ihmisten toimintaa. Esimerkkinä tästä toimivat usein puistonpenkit, jotka muotoillaan niin, ettei niiden päällä voi nukkua.

Välillä kyse ei ole pelkästään fyysisistä rakenteista, vaan sosiaalisista. Eleiden, katseiden ja toiminnan kautta annetaan ymmärtää, kuka on ja kuka ei ole tervetullut kaupunkitilaan.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston (EPT) vuosittainen Kaikkien kaupunki -kampanja tuo esiin päihteitä käyttävien ihmisen inhimillisen kohtaamisen. Vaikka päihteiden käyttö julkisilla paikoilla saattaa aiheuttaa turvattomuutta, suurin osa ihmisistä käyttäytyy asiallisesti. Monet häiriöt olisivat vältettävissä ystävällisellä asenteella.

Kampanjan avulla halutaan rohkaista kaupunkilaisia myös puuttumaan mahdollisiin häiriötilanteisiin ja luomaan näin turvallista kaupunkitilaa jokaiselle. Huumeiden ongelmakäyttäjät tulisi nähdä avun tarpeessa olevina yksilöinä, ei rikollisina tai järjestyshäiriöinä.

”Silloin kun käytin huumeita olin niin leimaantunut ja häpeää täynnä, etten pystynyt edes katsomaan ihmisiä silmiin”

Kaikkien Kaupunki -kampanjan työryhmään kuuluva kokemusasiantuntija ja vertaisohjaaja Pepi ei olisi ikinä uskonut, että työskentelisi joskus tällaisessa kampanjassa muiden ihmisten kanssa yhdessä. ”Silloin kun käytin huumeita olin niin leimaantunut ja häpeää täynnä, etten pystynyt edes katsomaan ihmisiä kunnolla silmiin”, hän kertoo.

Nykyisin Pepin työ Tukikohta ry:ssä sisältää päihteitä käyttävien ihmisten kohtaamista korvaushoitoklinikoilla, sairaalassa sekä avoimen ovien kohtaamispaikassa. Työssä tuleekin usein onnistumisen kokemuksia, esimerkiksi silloin, jos asiakas ei ole retkahtanut. ”Isoin juttu on, jos saan luotua jonkinlaista toivoa edes yhteen ihmiseen”, Pepi kertoo hymyillen.

Katseiden ja terveydenhuollon ohittama

Pepi muistaa hyvin, miltä tuntui liikkua julkisessa tilassa päihtyneenä. Hän muistelee, että vartijat ja viranomaiset kohtasivat päihtyneitä ihmisiä jopa vihamielisesti. ”Tietenkin sitä oli päihtyneenä aika sekava, ja päihdemaailmassa piti esittää kovaa, mutta viranomaisten lähestyminen tuntui aina aika provosoivalta”, hän kertoo. ”Muistan vain yhden kerran, kun koin saavani apua poliisilta ja tulleeni kohdatuksi. Se kertoo paljon”, Pepi tiivistää.

Pepi oli huumeita käyttäessään tosi arka ja eristäytynyt, itsetuhoinenkin: ”Siksi pelkäsin ihmisiä. Häpesin niin paljon, että ajattelin, että kukaan ei halua olla kanssani.”

Häpeän tunteen seurauksena ja yhteenottojen välttämiseksi Pepi alkoi vältellä kaikkia julkisia paikkoja. ”Liikuin lähinnä öisin, sillä en halunnut joutua tilanteisiin, jossa joku nöyryyttäisi tai kiusaisi minua. Halusin vain elää elämääni tekemättä kenellekään mitään pahaa”, hän kuvailee.

Silloin kun julkisille paikoille oli pakko mennä, kohdeltiin Pepiä erityistapauksena: ”Kaupoissa lähdettiin heti seuramaan, kun astuin ovesta. Kaikkea mitä tein seurattiin, koska näytin provosoivalta ja olin päihtynyt.” Hän kertoo, että tällainen erityiskohtelu sai hänet tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaiseksi.

”Siitä tuli sellainen olo, että mun ei pidä olla siellä, että olen oksettava ja etten ole mitään.”

Tunnetta voimisti se, että kaduilla tai julkisissa liikennevälineissä ohikulkijat eivät edes katsoneet häntä kohti. ”Siihen aikaan kaipasin kovasti ihmiskontaktia, mutta jouduin aina pettymään metrossa muiden pois kääntyviin katseisiin, ja siihen, ettei kukaan istunut viereeni”, Pepi kertoo.

Muiden välttelevä käytös sai hänet tuntemaan olonsa hylkiöksi: ”Siitä tuli sellainen olo, että mun ei pidä olla siellä, että olen oksettava ja etten ole mitään. En tajunnut silloin myöskään sitä, että he saattaisivat pelätä minua, ja siksi katsoa pois.”

Räikeää syrjintää tapahtui myös terveydenhuollossa. Pepi kertoo, että häntä on kieltäydytty hoitamasta hammaslääkärillä sekä päivystyksessä: ”Olin kerran päivystyksessä hakemassa apua hyvin itsetuhoisena, mutta minut sivuutettiin täysin. Luultavasti vain siksi, koska minulla oli merkintä huumeista.” Pepin mukaan vastaanotolla tuntui usein siltä, ettei päihteitä käyttävää tarvinnut auttaa tai kuunnella. ”Terveydenhuollossa inhimillinen kohtaaminen on elintärkeää”, hän korostaa.

Kuinka kohdata päihtynyt ihminen?

Pepi toivoo, että hänet olisi aikoinaan kohdattu inhimillisemmin. Hän antaa muutaman vinkin, joiden avulla päihtyneen ihmisen kohtaaminen sujuu kaikille osapuolille mukavammin:

• Kohtaa päihtynyt ihan kuin muutkin ihmiset, ole ihminen ihmiselle. Jos ihminen on aggressiivinen, niin siellä on aina taustalla pelkoa tai herkkyyttä. Sen ajatuksen kautta on hyvä lähteä kohtaamaan.
• Kohtaa toinen kunnioittavasti, kysy vaikka ”Miten sulla menee, tarvitsetko apua?”. Kuulumisten kysymisen jälkeen saa paljon helpommin viestin perille, jos on vaikka tarpeen siirtyä pois tilasta. Päihteitä käyttävä ihminen muistaa loppuelämänsä viranomaisen, joka kohtaa hänet kunnioittavasti. Varmasti viranomaisellekin jäisi itselleen parempi mieli.
• Älä hallitse pelolla. Ei kannata heti käskeä ulos tai huutaa toiselle. Pelokas ihminen hyökkää helposti, ja päihteitä käyttäessä tulee helposti vainoharhaiseksi. Silloin voi jopa luulla, että toinen haluaa tappaa sinut.

Lopuksi Pepi haluaa muistuttaa, että päihteitä käyttävillä ihmisillä ei välttämättä ole ostarin lisäksi muuta paikka mihin mennä: ”Olisi hyvä olla matalan kynnyksen paikkoja, joihin saisi mennä päihtyneenä. Muuten olo on koko ajan sellainen, että ei saisi olla missään paikassa”.

Myllyhoitoyhdistys kuuluu EPT-verkostoon, joka koordinoi taas syksyllä 2020 Kaikkien kaupunki -kampanjan. Kampanjan tavoitteet ovat ennakkoluulojen vähentäminen päihteitä käyttäviä kohtaan sekä stigman purkaminen.