”Toipumistani helpotti oivallus siitä, että päihderiippuvuus on sairaus”

Päivi on Oulussa varttunut parikymppinen nuori, joka saa voimaa musiikista ja lenkkeilystä. Tällä hetkellä liiketalouden opintoja aloittava Päivi on ollut nyt puoli vuotta ilman päihteitä. Nämä kuusi kuukautta ovat olleet erittäin tärkeää aikaa hänen elämässään, sillä päihteettömyys on mahdollistanut monella tapaa tasapainoisemman elämän.

Päivi haluaa kuitenkin toipua rauhassa – päivä kerrallaan. Iloisen ja päättäväisen oloisen Päivin raitistumista edeltävä elämä on täynnä rankkoja kokemuksia, kuten monella päihderiippuvuuteen sairastuneella. Päivi kertoi meille tarinansa Kainuun kauniin luonnon äärellä.

Päivin koettelemukset alkoivat jo varhaisesta lapsuudesta. Hänen äitinsä kuoli hänen ollessa kolmevuotias, jolloin hän jäi asumaan kahdestaan alkoholisoituneen isänsä kanssa. ”Siinä ei saanut hirveästi sitä isän rakkautta sitten”, Päivi kommentoi lapsuuden ilmapiiriä. Hän kertoo jääneensä hyvin yksin omien tunteidensa kanssa.

Lapsena Päivi päätti, ettei hänestä koskaan tulisi sellaista. Hän ei alkaisi juomaan, ja muistaisi kertoa tuleville lapsilleen rakastavansa heitä. Mutta asiat eivät kuitenkaan menneet suunnitelmien mukaan.

Päihteet tuntuivat avaavan koko maailman

Päivi päätyi juomaan ensimmäisen humalansa 13-vuotiaana varastettuaan lonkeroita isän kaapista. ”Siitä tuli heti sellainen fiilis, että tämä on mun juttu”, Päivi muistelee. ”Avautui uusi maailma. Humala antoi tunteen, että pystyn mihin vain.” Hyvät kokemukset saivat jatkamaan juomista kavereiden kanssa, ja pian madaltui myös kynnys kokeilla kannabista. ”Siitä sai rentoutuneen fiiliksen ja tuli taas semmoinen, että täähän se mun juttu vasta onkin”, Päivi kertoo. Vuoden kuluttua mukaan olivat astuneet myös ekstaasi ja MDMA.

Päivin maailma alkoi erkaantua monen kaverin kanssa, sillä hän imeytyi yhä syvemmälle huumemaailmaan. Peruskoulu loppui ja Päivi yritti jatkaa opintoja lukiossa. Opinnoista ei tosin tullut mitään, sillä päihteet pyörittivät hänen mieltänsä koko ajan, eikä niistä tuntunut saavan hetken rauhaa.

”Etin aina pakokeinoa pahasta olosta, mut se tuli sit aina kolminkertaisena takaisin huumeiden jälkeen”

Kun Päivin isä sai sydänkohtauksen, jäi lukio lopullisesti. Kohtaaminen isän kanssa sairaalassa on tapahtuma, jonka Päivi on muistanut paremmin vasta jälkikäteen. ”Tulee paha mieli, kun miettii, kuinka on kohdellut kuoleman kielissä olevaa läheistä”, Päivi kommentoi. Hänellä oli ollut sairaalassa käydessään niin kova kiire käyttämään huumeita, että hän oli vain tapellut isänsä kanssa. Päivin isä raitistui sydänkohtauksen jälkeen, mutta Päivin elämä jatkui yhä kaoottisempaan suuntaan.

Huumeiden jälkeinen olotila oli aina niin hirveä, että uusi annos oli saatava mahdollisimman nopeasti. ”Etin aina pakokeinoa pahasta olosta, mut se tuli sit aina kolminkertaisena takaisin huumeiden jälkeen”, Päivi muistelee huumeiden aiheuttamaa kehää.

Päivi lääkitsi itseään huumeilla

Jätettyään lukion kesken Päivi lähti kokeilemaan oppisopimustyöskentelyä. Oppisopimustyöskentelyn aikana Päivi oli alkanut seurustella miehen kanssa, jolta hän sai myös huumeita. Suhteen alku oli ollut ihana, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua suhde muuttui huolestuttavasti. Kuvaan astuivat henkinen ja fyysinen väkivalta. ”Kun mukaan tuli väkivaltainen parisuhde, sitä tuli pakoiltua synteettisellä kannabiksella. Halusin polttaa itseni uneen, pois siitä paskasta”, Päivi kertoo.

”Pelkotilat olivat niin pahoja, etten uskaltanut kulkea yksin missään. Vain amfetamiinin voimalla sain rohkeutta tehdä asioita.”

Huumeet toimivat eräänlaisina lääkkeinä Päiville. Subutexiä kipuun, bentsoja ahdistukseen, amfetamiinia jotta jaksaa toimia. Kipulääkkeitä hän käytti sillä verukkeella, että aina joku paikka oli kipeä. Päivi haki koko ajan uusia syitä huumeiden käyttämisen jatkamiseen. Amfetamiinin aiheuttamien psykoosien jälkeen Päivi ohjattiin myös psykiatriseen hoitoon, ja hän ajatteli olevansa mieleltään sairas. ”Pelkotilat olivat niin pahoja, etten uskaltanut kulkea yksin missään. Vain amfetamiinin voimalla sain rohkeutta tehdä asioita.”

Kohti toipumista

Ensimmäinen käännekohta Päivin elämässä oli viimeisimmästä parisuhteesta irrottautuminen. Eron jälkeen hän oli koko ajan todella sekaisin, ja menetti asuntonsa ja oikeat ystävänsä. Muiden nurkissa majaillessa Päivi alkoi herätä, ja tajusi haluavansa oman normaalin elämänsä takaisin. Vuodet olivat kuluneet kuin sumussa.

Yhtenä päivänä Päivin vanha kaveri otti häneen pitkästä aikaa yhteyttä Facebookin kautta. Päivi soitti kaverille, ja avautui epätoivoisesta tilanteestaan. He keskustelivat ja kaveri kertoi, että hänellä olisi ratkaisu Päivin tilanteeseen. Kaveri oli käynyt vuosi sitten Kainuun Minnesota-muotoisen hoitojakson, jonka jälkeen oli raitistunut. ”Ajattelin, että voisin kokeilla sitä”, Päivi muistelee.

Toipumiskeskeinen Minnesota-hoito auttoi kohtaamaan riippuvuussairauden

Aluksi Päivi ajatteli, että kävisi pyörähtämässä pariksi päiväksi hoidossa ja palaisi sitten takaisin vanhaan elämäänsä vetämään huumeita. ”Mutta jo parissa päivässä tapahtui oivallus, että tää on mun paikka”, Päivi kertoo hymyillen.

Kuukauden kestävän hoidon perusjakson alku oli Päiville tosi haastavaa, sillä hän oli tottunut valehtelemaan jatkuvasti huumeita käyttäessään. Hoitopaikassa olikin käytössä sääntö, jonka mukaan saa valehdella viiden päivän ajan. Sen jälkeen valehtelu olisi lopetettava täysin, ja olisi oltava rehellinen myös itseään kohtaan.

Lisäksi Päivi kärsi voimakkaasta ihmispelosta. Hän ei halunnut tulla ulos huoneestaan, sillä ajatteli huonon itsetuntonsa takia kaikkien puhuvan hänestä pahaa. Hoitopaikan päihdeterapeutti kuitenkin kannusti häntä lähtemään muiden ihmisten luokse yhteisiin tiloihin. Siellä Päivi alkoi tavata työntekijöitä ja toipilaita, ja sain aukaistua suunsa. Siitä alkoi hänen toipumisensa.

Kuten Myllyhoitokin, on myös Minnesota-muotoinen päihdehoito toipumiskeskeistä ja perustuu 12 askeleen ohjelmaan. Hoidossa toipilas keskittyy riippuvuussairaudesta toipumiseen lääkkeettömästi, kokonaisvaltaisesti ja tavoitteellisesti.

Toipumiskeskeisessä hoidossa vallitsee käsitys riippuvuudesta sairautena. Päivi kertookin, että juuri addiktion sairauskäsitys tuntui helpottavalta. ”Tuli oivallus siitä, etten ole mielisairas, vaan sairastan päihderiippuvuutta. Se oli yksi suuri askel. Sain heivata mielenterveyslääkkeet ja pystyin myöntämään, että olen alkoholisti, addikti ja sekakäyttäjä.”

Hoidossa korostui vertaisryhmän tuki, joka oli erittäin tärkeää Päiville. ”Oli kohtalotovereita”, hän sanoo. Yhteisissä aamu- ja iltaringeissä Päivi opetteli puhumisen taidon ja pukemaan tunteita sanoiksi.

Toipumiskeskeisessä hoidossa myös henkilökunnalla on usein oma toipumiskokemus riippuvuudesta. Koko Minnesota Kainuun henkilökunta omaakin toipumiskokemuksen päihde- tai läheisriippuvuudesta, joka Päivin mukaan yhdisti heitä: ”Ajattelin ensin, että minua katsotaan alaspäin koska olen narkomaani. Mutta opin pian, että päihteestä huolimatta sama sairaus meitä kaikkia yhdistää. Ne tiesi mistä puhuu ja osasi vetää oikeista naruista.”

”Kerroin itselleni ääneen elämän kipeimmät asiat, selvin päin.”

Minnesota-hoidossa oli päivittäin terapiaa, jossa pureuduttiin syvälle omiin kokemuksiin. ”Ettei jäisi mitään möykkyjä sisälle, eikä olisi tarvetta enää lääkitä niitä huumeilla”, Päivi avaa hoitomuotoa. ”Narkkimaailmassa tapahtui sellaisia asioita, jotka voisin viedä hautaan asti. Hoidossa sain sanottua ne. Tuhat kiloa lähti harteilta. Kerroin itselleni ääneen elämän kipeimmät asiat, selvin päin.” Kahden viikon jälkeen Päivi tajusi, ettei enää halunnut käyttää amfetamiinia.

Hoidon perusjaksoon kuuluu läheisviikonloppu, joka keskittyy nimensä mukaisesti päihderiippuvaisen läheisiin ja heidän toipumisensa aloittamiseen. Läheisviikonloppu oli Päiville hoidon kohokohta. Kohtaamiseen saapuivat Päivin raitistunut isä ja kolme ystävää. He kertoivat miltä Päivin päihteidenkäyttö oli tuntunut. ”Itku pääsi, tunteet nousi pintaan”, Päivi muistelee.

Päivin terapeutti vihjasi hänelle mahdollisuudesta jäädä asumaan perusjakson jälkeen hoitolaitoksen yhteyteen, sillä Päivi oli asunnoton hoidon aloittaessaan. Hoitojakson loppupuolella Päivi lämpeni ajatukselle, ja päätti jäädä kevääksi asumaan rivitaloasuntoon. Hän pääsi samalla Kainuun Minnesotaan työkokeiluun siivoamaan, kokkaamaan ja tekemään pihatöitä. ”Ajattelin, että en luota itseeni vielä tarpeeksi, että lähtisin takaisin vanhaan kotikaupunkiini. Lisäksi Minnesota Kainuusta oli jo muodostunut lämmin yhteisö, jota haluankin vielä kiittää erikseen kaikesta”, Päivi kertoo liikuttuneena.

Tällä hetkellä Päivin arki koostuu syksyllä alkaneista liiketalouden opinnoista ja uuteen kaupunkiin asettumisesta. Voimavarana arjessa toimivat musiikki: ”Oon räppinaisia. Voimaa oon saanut esimerkiksi Mercedes Bentson biiseistä.” Arjessa saa tukea myös hoidon aikana muodostuneelta yhteisöltä. ”Itsekin toimin yhä vertaistukena ihmisille. On tieto siitä, ettei ikinä jää yksin. Se helpottaa”, Päivi selittää. Päivi osallistuu myös vuoden kestävään Minnesotan jatkoryhmään sekä jatkaa AA- ja NA -vertaistukiryhmissä käymistä.

”En olekaan niin kylmä kuin ajattelin olevani. Enää ei tarvitse olla kovanaama, vain ihan vaan Päivi”

Arkea helpottaa myös se, että hoidon aikana Päivi oppi sietämään paremmin pettymyksiä. Myös tunteille on nykyisin enemmän tilaa. ”En olekaan niin kylmä kuin ajattelin olevani. Enää ei tarvitse olla kovanaama, vaan ihan vain Päivi”, hän sanoo helpottuneena.

”Vaikka raittiutta on takana vasta puoli vuotta, niin on tämä niin helvetin paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa elämää nytten”, Päivi toteaa. Hän lähettää terveisiä päihdekierteessä olevalle: ”Älä jää yksin, vaan muista että apua on saatavilla. Mikä ketäkin auttaa, oli se sitten vertaistukiryhmät AA tai NA tai sitten itselleni sopinut Minnesota-hoito.”

Lopuksi Päivi kertoo uskaltavansa taas haaveilla ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Haaveissa on esimerkiksi kokemusasiantuntijan hommat sitten, kun on vuosia raittiutta takana. ”Silloin kun käytin, ei minulla ollut haaveita tai unelmia. Nyt tuntuu, että maailma on avoinna. Nyt uskaltaa haaveilla – silleen realistisesti.”